Nousiainen

Omakotitontit - Hintojen pysyvä alennus!

Published: kesäkuu 13, 2017
Karhunperkon I-alueen tontit Karhunperkon tontit sijaitsevat viihtyisällä pientaloalueella noin 2 km päässä Nousiaisten Nummen keskustaajaman...

Submit to FacebookSubmit to Google PlusSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn

Haku







Hätätapaukset

Hätänumerosta 112 saa apua kaikissa hätätilanteissa. Kyseiseen numeroon on mahdollista ottaa yhteyttä, mikäli asia koskee ensiapua, sairaankuljetusta, palokuntaa, poliisia tai sosiaalipäivystystä.

Poliisi

Poliisilain mukaan poliisin on toimittava asiallisesti ja puolueettomasti sekä sovinnollisuutta edistäen. Poliisin toimenpiteet on suoritettava aiheuttamatta suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä tehtävän suorittamiseksi. Toimenpiteiden on oltava perusteltuja suhteessa tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen sekä tilanteen kokonaisarviointiin vaikuttaviin seikkoihin. Lisäksi edellytetään, että poliisin tulee ensisijassa neuvoin, kehotuksin ja käskyin pyrkiä ylläpitämään yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Poliisi ei saa puuttua kenenkään oikeuksiin enempää kuin poliisin tehtävän suorittamiseksi on tarpeen.

Poliisi ylläpitää järjestystä partioimalla, saapumalla paikalle hälytyksestä, puuttumalla lainvastaisiin tekoihin sekä neuvomalla ja ohjaamalla. Rikosilmoitus tehdään poliisille. Poliisi huolehtii myös löytötavaroista ja myöntää valtaosan luvista. Poliisi myöntää myös suuren osan erilaisista virallisista asiakirjoista ja luvista, kuten esimerkiksi henkilökortin, ajokortin, passin, arpajaisluvat, rahankeräysluvat, ampuma-aseluvat, vartijan ja turvasuojaajan hyväksymisen. Lisäksi poliisi käsittelee muun muassa ilmoitukset yleisötilaisuuksista.

Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos

Aluepelastuslaitoksen perustehtäviin kuuluvat ihmisten, omaisuuden, eläimien ja ympäristön pelastaminen ja suojaaminen sekä onnettomuuksien ennaltaehkäisy ja turvallisuuskulttuurin edistäminen. Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos vastaa pelastustoiminnasta 28 kunnan alueella. Ympärivuorokautisessa valmiudessa olevia paloasemia alueella on yksitoista ja 8h-valmiudessa olevia puolestaan kolme. Pelastuslaitos hoitaa myös sairaankuljetusta kuuden terveyskeskus- kuntayhtymän alueella: Turussa, Kaarinassa, Raisiossa, Paraisilla, Naantalissa sekä Uudessakaupungissa. Aluepelastuslaitosta johtaa pelastusjohtaja.

Järjestyslaki

Kaikilla kunnilla on yhteinen järjestyslaki, joka on tullut voimaan vuonna 2003 ja jonka tarkoituksena on edistää järjestystä ja turvallisuutta yleisillä paikoilla sekä ehkäistä vaaratilanteiden syntymistä. Järjestyslailla on korvattu kunnissa aikaisemmin voimassa olleet kuntien omat järjestyssäännöt. Siten järjestyslaki on sama koko maassa riippumatta siitä, minkä kunnan tai kaupungin alueella ollaan.

Yleisellä järjestyksellä tarkoitetaan sitä, että yleistä rauhaa ei häiritä enemmistöä loukkaavalla huonolla käytöksellä. Järjestyslaki koskee yleisesti käytettäviä paikkoja riippumatta siitä, kuka paikat omistaa, kuten esimerkiksi katuja, teitä, toreja, puistoja, uimarantoja, hautausmaita, yleisiä kulkuneuvoja, virastoja ja ravintoloita. Lisäksi järjestyslaissa käsitellään muun muassa kiellettyjä esineitä, lemmikkieläimiä ja yleisen turvallisuuden vaarantavaa käytöstä.

Järjestyslain rikkomisesta yleisimpiä seuraamuksia ovat huomautus, rikesakko ja sakko. Poliisilla on myös mahdollisuus takavarikoida järjestyslain tarkoittama vaarallinen esine tai aine. Lisäksi päihdyttävää ainetta kielletyllä paikalla nauttivalta poliisi voi ottaa pois avatun pullon tai tölkin ja kaataa sisällön maahan. Järjestyslain tiettyjen säännösten rikkomisesta, kuten esimerkiksi toisen vahingoittamiseen soveltuvien esineiden hallussapidosta, voi saada myös vankeutta.

Puolustusvoimat

Puolustusvoimat vastaa maanpuolustuksesta. Suomen puolustus perustuu miesten yleiseen asevelvollisuuteen, naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen ja alan ammattilaisten tekemään työhön. Armeijan sijasta miehet voivat valita siviilipalvelun.

Lisätietoa:

H√§t√§numerot ja onnettomuudet: www.112.fiwww.suomi.fiVS-Alpe
J√§rjestyslaki: www.finlex.fi
Maanpuolustusasiat: www.pv.fiwww.suomi.fi
Poliisin lupapalvelut: www.poliisi.fi
Turvallisuus ja j√§rjestys: www.poliisi.fi


Tiedon lähteinä on käytetty asianomaisten yhteisöjen verkkosivuja. Nousiaisten kunta ei vastaa sisällön mahdollisten virheiden aiheuttamista välittömistä tai välillisistä vahingoista. Kunta ei ota myöskään vastuuta niistä ulkopuolisten tuottamista aineistoista, joihin Nousiaisten kunnan sivuilta on tehty linkki.

  Click to listen highlighted text! Turvallisuus ja oikeusturva Tulosta S√§hk√∂posti H√§t√§tapaukset H√§t√§numerosta 112 saa apua kaikissa h√§t√§tilanteissa. Kyseiseen numeroon on mahdollista ottaa yhteytt√§, mik√§li asia koskee ensiapua, sairaankuljetusta, palokuntaa, poliisia tai sosiaalip√§ivystyst√§. Poliisi Poliisilain mukaan poliisin on toimittava asiallisesti ja puolueettomasti sek√§ sovinnollisuutta edist√§en. Poliisin toimenpiteet on suoritettava aiheuttamatta suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on v√§ltt√§m√§t√∂nt√§ teht√§v√§n suorittamiseksi. Toimenpiteiden on oltava perusteltuja suhteessa teht√§v√§n t√§rkeyteen ja kiireellisyyteen sek√§ tilanteen kokonaisarviointiin vaikuttaviin seikkoihin. Lis√§ksi edellytet√§√§n, ett√§ poliisin tulee ensisijassa neuvoin, kehotuksin ja k√§skyin pyrki√§ yll√§pit√§m√§√§n yleist√§ j√§rjestyst√§ ja turvallisuutta. Poliisi ei saa puuttua kenenk√§√§n oikeuksiin enemp√§√§ kuin poliisin teht√§v√§n suorittamiseksi on tarpeen. Poliisi yll√§pit√§√§ j√§rjestyst√§ partioimalla, saapumalla paikalle h√§lytyksest√§, puuttumalla lainvastaisiin tekoihin sek√§ neuvomalla ja ohjaamalla. Rikosilmoitus tehd√§√§n poliisille. Poliisi huolehtii my√∂s l√∂yt√∂tavaroista ja my√∂nt√§√§ valtaosan luvista. Poliisi my√∂nt√§√§ my√∂s suuren osan erilaisista virallisista asiakirjoista ja luvista, kuten esimerkiksi henkil√∂kortin, ajokortin, passin, arpajaisluvat, rahanker√§ysluvat, ampuma-aseluvat, vartijan ja turvasuojaajan hyv√§ksymisen. Lis√§ksi poliisi k√§sittelee muun muassa ilmoitukset yleis√∂tilaisuuksista. Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos Aluepelastuslaitoksen perusteht√§viin kuuluvat ihmisten, omaisuuden, el√§imien ja ymp√§rist√∂n pelastaminen ja suojaaminen sek√§ onnettomuuksien ennaltaehk√§isy ja turvallisuuskulttuurin edist√§minen. Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos vastaa pelastustoiminnasta 28 kunnan alueella. Ymp√§rivuorokautisessa valmiudessa olevia paloasemia alueella on yksitoista ja 8h-valmiudessa olevia puolestaan kolme. Pelastuslaitos hoitaa my√∂s sairaankuljetusta kuuden terveyskeskus- kuntayhtym√§n alueella: Turussa, Kaarinassa, Raisiossa, Paraisilla, Naantalissa sek√§ Uudessakaupungissa. Aluepelastuslaitosta johtaa pelastusjohtaja. J√§rjestyslaki Kaikilla kunnilla on yhteinen j√§rjestyslaki, joka on tullut voimaan vuonna 2003 ja jonka tarkoituksena on edist√§√§ j√§rjestyst√§ ja turvallisuutta yleisill√§ paikoilla sek√§ ehk√§ist√§ vaaratilanteiden syntymist√§. J√§rjestyslailla on korvattu kunnissa aikaisemmin voimassa olleet kuntien omat j√§rjestyss√§√§nn√∂t. Siten j√§rjestyslaki on sama koko maassa riippumatta siit√§, mink√§ kunnan tai kaupungin alueella ollaan. Yleisell√§ j√§rjestyksell√§ tarkoitetaan sit√§, ett√§ yleist√§ rauhaa ei h√§irit√§ enemmist√∂√§ loukkaavalla huonolla k√§yt√∂ksell√§. J√§rjestyslaki koskee yleisesti k√§ytett√§vi√§ paikkoja riippumatta siit√§, kuka paikat omistaa, kuten esimerkiksi katuja, teit√§, toreja, puistoja, uimarantoja, hautausmaita, yleisi√§ kulkuneuvoja, virastoja ja ravintoloita. Lis√§ksi j√§rjestyslaissa k√§sitell√§√§n muun muassa kiellettyj√§ esineit√§, lemmikkiel√§imi√§ ja yleisen turvallisuuden vaarantavaa k√§yt√∂st√§. J√§rjestyslain rikkomisesta yleisimpi√§ seuraamuksia ovat huomautus, rikesakko ja sakko. Poliisilla on my√∂s mahdollisuus takavarikoida j√§rjestyslain tarkoittama vaarallinen esine tai aine. Lis√§ksi p√§ihdytt√§v√§√§ ainetta kielletyll√§ paikalla nauttivalta poliisi voi ottaa pois avatun pullon tai t√∂lkin ja kaataa sis√§ll√∂n maahan. J√§rjestyslain tiettyjen s√§√§nn√∂sten rikkomisesta, kuten esimerkiksi toisen vahingoittamiseen soveltuvien esineiden hallussapidosta, voi saada my√∂s vankeutta. Puolustusvoimat Puolustusvoimat vastaa maanpuolustuksesta. Suomen puolustus perustuu miesten yleiseen asevelvollisuuteen, naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen ja alan ammattilaisten tekem√§√§n ty√∂h√∂n. Armeijan sijasta miehet voivat valita siviilipalvelun. Lis√§tietoa: H√§t√§numerot ja onnettomuudet: www.112.fi, www.suomi.fi, VS-AlpeJ√§rjestyslaki: www.finlex.fiMaanpuolustusasiat: www.pv.fi, www.suomi.fiPoliisin lupapalvelut: www.poliisi.fiTurvallisuus ja j√§rjestys: www.poliisi.fi Tiedon l√§htein√§ on k√§ytetty asianomaisten yhteis√∂jen verkkosivuja. Nousiaisten kunta ei vastaa sis√§ll√∂n mahdollisten virheiden aiheuttamista v√§litt√∂mist√§ tai v√§lillisist√§ vahingoista. Kunta ei ota my√∂sk√§√§n vastuuta niist√§ ulkopuolisten tuottamista aineistoista, joihin Nousiaisten kunnan sivuilta on tehty linkki.
A-- A- A A+ A++

Nousiaisten kunta
Hallintokuja 2
21270 NOUSIAINEN
Kunnanvirasto avoinna arkisin klo 9:00-15:00
puh. (02) 4391 211, faksi (02) 4391 210
nousiaisten.kunta@nousiainen.fi
Click to listen highlighted text!