Nousiaisten kuntosali avataan maanantaina 22.2 – ohjeistus käyttäjille


Koronavirustilanne Varsinais-Suomessa on parantunut ja tästä syystä aikuisten yksilölajien harrastaminen avautuu. Nousiaisissa tämä tarkoittaa myös kuntosalin avaamista. Avaamiseen liittyy kuitenkin joitain rajoitteita/suosituksia, joita pyydämme käyttäjiä huomioimaan. Näistä suosituksista on vielä erikseen ohjeet myös kuntosalilla.

Kulkuavaimella tai pin-koodilla salille pääsee normaalisti klo 04.00 -24.00 välillä. Ruuhkaisin aika kuntosalilla on klo 16 – 20 välillä. Mahdollisuuksien mukaan kannattaa käydä salilla ruuhka-ajan ulkopuolella. Riskiryhmäläisten tai iäkkäämpien käyttäjien kohdalla kunta suosittaa kuntosalikäynnin ajoittamista aamupäivään, jolloin salilla on rauhallisempaa. Avoimilla vuoroilla ke 13-16:30 sekä la 8-10:30 kävijät kirjataan ohjaajan toimesta ylös mahdollisten tartuntaketjujen jäljittämiseksi.

Kuntosalikorttien voimassaoloaikaa jatketaan automaattisesti sulkua vastaava aika (3kk).

Suositusten mukaan maskia tulee käyttää ainakin pukuhuoneissa ja tarvittaessa myös liikuntasuorituksen aikana. Turvaväleistä tulee ehdottomasti huolehtia sekä pukuhuoneissa että salitilassa. Nousiaisten kuntosali on kooltaan iso, tilojen väljyys ja ohjeiden noudattaminen mahdollistavat turvavälien toteutumisen. Kunta suosittaa kuitenkin, että yhtäaikainen käyttäjämäärä ei ylitä 25 henkilöä. Mikäli salissa on enemmän käyttäjiä, kannattaa tulla uudestaan hieman myöhemmin. Tässä asiassa pyydämme käyttäjiltä ymmärrystä ja yhteistyötä palvelun järjestämisen mahdollistamiseksi.

Laitteiden desinfiointi jokaisen käytön jälkeen on ehdottoman tärkeää. Kunta lisää kertakäyttöisten paperien ja desinfiointiaineiden määrää kuntosalilla ja lisäksi kuntosalin siivouskertojen määrää viikossa lisätään.

Näiden ohjeiden avulla saamme kuntosalin käytön mahdollisimman turvalliseksi. Mikäli näiden ohjeiden noudattaminen ei käyttäjiltä onnistu, kunta voi tarvittaessa rajoittaa kuntosalin käyttöä uudelleen. Alueellinen ohjausryhmä ja Nousiaisten johtoryhmä arvioivat viikoittain kokonaistilannetta ja ilmoittavat mahdollisista muutoksista.

Tulethan kuntosalille vain terveenä.

Terveisin,

Nousiaisten kunta ja vapaa-aikatoimi 17.2.2021

Lisätietoja:
Vapaa-aikatoimen päällikkö 
Jouni Kangasniemi
puh. 044 435 5303, jouni.kangasniemi@nousiainen.fi