Valtion etätyösuositus astui jälleen voimaan – kunnanvirasto palvelee 17.8. alkaen ajanvarauksella, puhelimitse ja sähköpostitse


Kunnanvirasto avautui maanantaina 10.8.2020. Eilen 13.8.2020 Valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen etätyön käyttöä koskevan suosituksen antamisesta, jossa valtioneuvosto puoltaa sitä, että valtiovarainministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö antavat suosituksen etätyön käytöstä.

Valtiovarainministeriö ja sosiaaliministeriö ovat 13.8.2020 antaneet etätyösuosituksen:
”Tilanteessa, jossa terveysviranomaiset toteavat Covid-19 epidemian olevan alueellisesti kasvussa, hallitus suosittelee, että kyseisen alueen työpaikoilla siirrytään etätyöhön työtehtävien sen salliessa ja edistetään työjärjestelyitä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä työpaikoilla.

Tilanteessa, jossa terveysviranomaiset toteavat epidemian olevan väestötasolla kasvussa torjuntatoimista huolimatta, julkisen sektorin työntekijöiden, joiden työtehtävät sen mahdollistavat, tulisi työskennellä etätyössä mahdollisimman laajasti ja hallitus suosittaa vastaavaa laajaa etätyötä myös yksityisille työnantajille”

Etätyösuosituksen on todettu koskevan epidemiologisen tilanteen valossa Helsingin ja Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirien alueita.

Kunnoitamme valtionhallinnon etätyösuositusta. Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi ja etätyösuosituksen noudattamiseksi suljemme kunnanviraston toimipisteet (hallinto- ja talousosasto ja sivistysosasto osoitteessa Moisiontie 19 ja tekninen osasto osoitteessa Nummentie 5) väliaikaisesti maanantaista 17.8.2020 alkaen jälleen toistaiseksi.

Kunnanvirasto jatkaa asiakaspalvelua ajanvarauksella sekä sähköpostin ja puhelimen välityksellä. Yhteystietomme löydät tämän sivun kautta: https://nousiainen.fi/henkilot/

Nousiaisissa 14.8.2020

 

Nousiaisten kunta