Varsinaissuomalaisten toiveita ja ajatuksia paikallisjunaliikenteestä kerätään kyselyllä


Millaisen paikallisjuna-aseman sinä tarvitset? Mitä ominaisuuksia kaipaat paikallisjunalta? Varsinais-Suomen liitto ja Valonia selvittävät asukkaiden ja muiden Varsinais-Suomessa liikkuvien toiveita paikallisjunaliikenteen palvelutasosta.

Varsinais-Suomen paikallisjunaliikenteen käynnistämiseksi käydään tällä hetkellä aktiivista keskustelua ja tehdään tarvittavaa selvitystyötä laajassa yhteistyössä. Varsinais-Suomen liitto edistää osaltaan paikallisjunaliikenteen tavoitteiden toteutumista esimerkiksi taustaselvityksillä. Nyt paikallisjunaliikenteen asemien ja junien suunnittelun tueksi kaivataan tietoa potentiaalisten matkustajien toivomasta palvelutasosta. Kerättävä tieto hyödyttää niin radanvarsikuntia kuin mahdollisia tulevia liikennöitsijöitä ja palveluntarjoajia.

Kysely on avoinna 30.6.2022 asti osoitteessa varsinais-suomi.fi/paikallisjunakysely ja vastaaminen kestää noin kymmenen minuuttia. Kyselyyn voivat vastata kaikki, jotka asuvat tai arjessaan liikkuvat esimerkiksi työn, vapaa-ajan asunnon, opintojen tai matkailun vuoksi Varsinais-Suomen radanvarsikuntien alueella.

”Asemien ja junien suunnittelussa on hyvä huomioida matkustajien tarpeet mahdollisimman hyvin alusta lähtien. Pienet juna-asemat eivät tarvitse valtavia investointeja rakennuksiin, vaan seisakkeen ja peruspalveluita, jotta matkasta saadaan sujuva. Myös junien palvelutasotavoitteita on hyvä miettiä erikseen juuri alueemme paikallisjunaliikenteeseen sopivaksi”, toteaa Varsinais-Suomen liiton erikoissuunnittelija Salla Murmann.

Pitkäjänteisesti kohti paikallisjunaliikennettä

Varsinais-Suomen maakuntakaavassa ja liikennejärjestelmäsuunnitelman liikennevisiossa 2040+ on esitetty raideliikenteen tavoiteverkko, jossa on esitetty 25 uutta asemapaikkaa ja kolme pääsuuntaa. Paikallisjunat liikennöisivät Turusta Uuteenkaupunkiin, Loimaan kautta Tampereen suuntaan sekä Saloon. Joukkoliikenteen sujuvuuden ja kilpailukyvyn parantaminen ovat maakunnan liikennejärjestelmän tärkeitä tavoitteita, joilla pyritään myös joukkoliikenteen kulkutapaosuuden kasvattamiseen. Paikallisjunaliikenne yhdessä muun toimivan joukkoliikenteen kanssa vastaisi osaltaan tavoitteisiin vähäpäästöisestä, houkuttelevasta ja turvallisesta liikennejärjestelmästä.

Suunnittelu- ja selvitystyötä paikallisjunaliikenteen uudelleen käynnistämiseksi on tehty jo usean vuoden ajan. Tämän vuoden alussa julkaistiin selvitys Varsinais-Suomen paikallisjunaliikenteen asemapaikkojen kehittämissuunnitelmasta (varsinais-suomi.fi/asemapaikkaselvitys). Toukokuussa 2022 käynnistettiin myös selvitys Varsinais-Suomen alueellisen junaliikenteen organisoitumisen ja kustannusten jakamisen vaihtoehdoista, ja sen on tarkoitus valmistua tämän vuoden loppuun mennessä. Kyseinen selvitys ja nyt toteutettava kysely ovat osa nelivuotista EU:n Horisontti-ohjelman rahoittamaa Scale-Up-hanketta.

Lisätiedot

Kysely: varsinais-suomi.fi/paikallisjunakysely

Asemapaikkaselvitys: varsinais-suomi.fi/asemapaikkaselvitys 

Marja Tommola
kestävän liikkumisen asiantuntija, Valonia
marja.tommola@valonia.fi | 040 832 8515

Salla Murmann
liikennejärjestelmätyön erikoissuunnittelija, Varsinais-Suomen liitto
salla.murmann@varsinais-suomi.fi | 040 620 3644