Henrikin yhtenäiskoulun väistötilojen valmistelu- ja asennustyöt alkavat kesä-heinäkuussa


Nousiaisten kunnassa on valmisteilla Henrikin yhtenäiskoulun B- ja C-osien purkaminen ja korvaaminen uudisrakennuksella. Purettavien osien tiloille on hankittu suurelementtirakenteinen rakennus, joka toimii väistötilana. Hankittu tila rakennetaan nykyisen tenniskentän, lukion välittömään läheisyyteen (ks. Asemapiirustus). Kunta pyrkii mahdollisimman nopeasti toteuttamaan uudisrakennusinvestoinnin. Yläkoululaisten siirtyminen väistötiloihin tapahtuu arviolta loppuvuodesta, kun väistötilat on saatu asennettua ja kalustettua.

Rakennus on toiminut viitisen vuotta koulukäytössä Saarijärvellä. Rakennukseen on käyty tutustumassa ja sen on todettu olevan erittäin siistissä kunnossa. Yhtenäiskoulun väistötilojen tarve oli 1800 m2, mutta tarjouskilpailun voittanut yritys Elementit-E Oy tarjosi 1900 m2 tilan sekä optiona lisätilaa 550 m2. Kunta on tehnyt päätöksen hankkia yrityksen tekemän tarjouksen mukaisen kokonaistilan. Option myötä hankittavan rakennuksen kokonaispinta-ala on 2450 m2. Hankittu rakennus vastaa Henrikin yhtenäiskoulun väistötilatarpeisiin ja keskeinen sijainti Moisiontiellä palvelee myös yläkoululaisten harrastus-, oppilashuolto-, kouluruokailu- ja muuta koulutoimintaa. Hankittu lisätila otetaan toimistotilakäyttöön kunnanviraston nykyisen ahtauden vuoksi.

Henrikin yhtenäiskoulun väistötilana toimivan rakennuksen perustustyöt aloitetaan kesän 2023 aikana. Työmaa-alue aidataan rakennus- ja asennustöiden ajaksi. Kunta tiedottaa erikseen työmaan etenemisestä ja sen mahdollisista vaikutuksista koulutoimintaan Wilman kautta. Lisäksi työmaasta aiheutuu meluhaittaa mm. paalutuksen aikana. Rakennuksen tarvitsema kaukolämpö- ja sähköliittymä rakennetaan alueelle myös kesällä, jotta koulutoiminta häiriintyisi mahdollisimman vähän. Suurelementtirakenteinen rakennus asennetaan paikalleen syksyn aikana. Viimeisenä vaiheena väistötila kalustetaan ja otetaan koululaisten käyttöön arviolta vuodenvaihteessa.

 

Mahdolliset lisätiedot:

Vesa Skog, vs. tekninen johtaja

044 435 5400

vesa.skog(at)nousiainen.fi