Alue- ja kuntavaalien kotiäänestykseen ilmoittautuminen alkanut
Kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänestysaikana 2.-8.4.2025. Henkilön, joka haluaa äänestää ennakolta kotonaan, on ilmoitettava siitä keskusvaalilautakunnan sihteeri Viviana Palmrothille viimeistään tiistaina 1.4.2025 ennen klo 16.00 joko kirjallisesti, os. Nousiaisten kunnan keskusvaalilautakunta, Moisiontie 19, 21270 Nousiainen, tai puhelimitse 044 4355 503. Ilmoituksen voi myös tehdä äänestäjän puolesta tämän valitsema henkilö. Jos samassa taloudessa asuva omaishoitaja aikoo äänestää kotiäänestyksen yhteydessä, se on mainittava ilmoituksessa. Kirjallisia ilmoituksia varten saa ilmoituslomakkeita Nousiaisten kirjastosta (os. Moisiontie 17) sekä Nousiaisten kunnan internet-sivuilta.
Kotiäänestykseen on oikeutettu äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Tällainen henkilö saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen.
Mikäli henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on rajoittunut, voi mennä yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan tai vaalipäivän äänestyspaikkaan omin neuvoin taikka muitten kuljettamana tai muuten avustamana, hän ei kuulu kotiäänestykseen oikeutettujen piiriin. Äänestäjän on siis ensisijaisesti käytettävä tavanomaista äänestysmuotoa. Mikäli äänioikeutettu on hoidettavana laitoksessa, jossa järjestetään ennakkoäänestys, hän ei kuulu kotiäänestyksen piiriin.
Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja, jos kyseinen kunta on merkitty äänioikeusrekisterissä hänen kotikunnakseen. Muu äänioikeutetun perheenjäsen ei voi äänestää kotiäänestyksen yhteydessä.