Kutsu asukkaille osallistumaan kuntamme markkinointiin


 

Muuttovoittoa tehnyt Nousiainen ottaa asukkaat mukaan kuntamarkkinointiin

Vuonna 2020 muuttovoittoon yltänyt Nousiainen panostaa myös kuluvana vuonna uusien asukkaiden houkutteluun. Nousiainen on liittynyt 24.3.2022 osaksi Lounais-Suomessa vauhdilla laajentuvaa naapurustoportaali Know Your Hoodsia (hoods.fi). Palvelun avulla kerrotaan kunnan vetovoimatekijöistä muuttoa harkitseville ja markkinointityöhön kutsutaan mukaan myös kunnan asukkaat.

Know Your Hoods kokoaa yhteen tietoa, tunnelmia ja asukkaiden tarinoita eri asuinpaikoista. Unelmiensa asuinaluetta voi hakea esimerkiksi maaseudun rauhasta, joen varrelta tai keskustan sykkeestä kätevästi kuntarajat ylittäen. Palvelussa on mukana useita kuntia Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta.

“Nousiaisissa on erityistä modernit ja monipuoliset urheilumahdollisuudet, kylien innokas talkoohenki ja erinomainen sijainti suhteessa Turkuun. Unohtamatta kiinnostavia ja edullisia tontteja omasta kodista unelmoiville. Näistä ja monista muista kunnan hyvistä puolista haluamme kuulla myös kuntalaisilta. Siksi kannustamme heitä osallistumaan niin kuvakisaan kuin jättämään arvion omasta asuinalueestaan.”, kertoo Nousiaisten vapaa-aikatoimen päällikkö Jouni Kangasniemi

“On hienoa, että palvelumme täydentyy Turun seudulla. Nousiaisissa on todella viihtyisiä asuinalueita ja erityisesti iloitsemme vuonna 2021 varsinaissuomalaiseksi kyläksi valitun Valpperin mukaan saamisesta! Julkaisun yhteydessä lanseeratun kuvakisan satoa odotamme innolla, sillä kuka olisi parempi kertomaan oman kotipaikkansa parhaista puolista kuin asukkaat itse.”, kommentoi Know Your Hoodsista vastaava Susanna Lahtinen.

Elämää Nousiaisissa 2020-luvulla – Valokuvakisa käynnistyy 24.3.2022

Julkaisun yhteydessä käynnistyy valokuvakisa, jonka teemana on Elämää Nousiaisissa 2020-luvulla. Kisaan voi lähettää kuvia ajalla 24.3.-24.4.2022. Kuvien pitää sopia kisan teemaan ja kuvissa olevilta ihmisiltä pitää olla lupa julkaisuun. Kuvat voi lähettää osoitteeseen info@hoods.fi tai osallistua Know Your Hoodsin somekanavissa. Kuvien tekijänoikeudet säilyvät luonnollisesti kuvaajilla.

Kiinnostavimmat kuvat valitaan finaaliin ja yleisö päättää lopulta voittajan. Pääpalkinto on todellakin tavoittelemisen arvoinen; vapaa kuntosalin käyttö vuodeksi kaikille saman talouden jäsenille. Lisäksi arvotaan leffalippuja. Parhaat kuvat pääsevät osaksi Nousiaisten sivuja Know Your Hoodsissa.

“Tällä hetkellä potentiaalisia muuttajia kiinnostaa erityisesti paikallisten näkemykset omista asuinpaikoista. On mielenkiintoista nähdä, millaisia kuvia kisaan tulee, eli mitä noustelaiset haluavat kertoa omista kulmistaan. Lisäksi kannustamme asukkaita kirjautumaan palveluun ja kertomaan, miksi juuri heidän asuinalueelle kannattaa muuttaa.,” kertoo Susanna Lahtinen

Lue lisää: Know Your Hoods ja Nousiaisten asuinalueiden esittelyt löytyvät osoitteesta hoods.fi

Lisätietoja:

Vapaa-aikatoimen päällikkö Jouni Kangasniemi, Nousiaisten kunta

044 4355 303 | jouni.kangasniemi@nousiainen.fi

Susanna Lahtinen, Know Your Hoods

040 705 1991 | susanna@cyf.fi Know Your Hoods – asuinalueiden hakukone on turkulaisen kuntamarkkinoinnin ja kotoutumisen asiantuntija CYF Digitalin palvelu, jonka tavoitteena on auttaa muuttajia löytämään itselleen sopivin asuinpaikka sekä innostaa ihmisiä vierailemaan kiinnostavissa paikoissa ja tapahtumissa. Palvelun 1. versio on kehitetty Varsinais-Suomen liiton organisoiman Töihin tänne -kokonaisuuden yhteydessä. Palvelussa on mukana jo 9 kunnan asuinalueet ja kevään myötä uusia kuntia on tulossa mukaan.