Nousiaisten kunnalle myönnettiin vuoden 2024 harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta
Valtioneuvosto on tehnyt päätöksen vuoden 2024 harkinnanvaraisista valtionosuuden korotuksista. Kolmekymmentä kuntaa saa tukea yhteensä kymmenen miljoonaa euroa. Nousiaisten kunnalle myönnettiin 350 000 euroa (75 € /asukas). Listaus kaikista harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta saaneista kunnista vuonna 2024.
Valtionosuuden korotusta haki tänä vuonna 72 kuntaa ja haettu summa oli yhteensä 86,7 miljoonaa euroa. Korotusten asukaskohtainen vaihteluväli on 50 eurosta 200 euroon ja keskimäärin korotusta myönnettiin 97 euroa asukasta kohden. Euromääräisesti korotusten vaihteluväli on 58 000 eurosta 1 miljoonaan euroon.
Tuen myöntäminen perustuu kokonaisarviointiin
Kunnan valtionosuutta voidaan korottaa harkinnanvaraisesti, jos kunta on ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa. Taloudellisen tuen tarpeeseen vaikuttavina seikkoina otetaan huomioon myös paikalliset erityisolosuhteet.
Harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen tarvearviointi on perustunut pääosin tilinpäätöksistä saataviin tietoihin. Lisäksi arvioinnissa on huomioitu kunnan hakemuksessa esitetyt muut talouteen vaikuttavat tekijät erityisesti vuosilta 2023 ja 2024.
Korotuksen myöntämisen ehtona suunnitelma talouden tasapainottamisesta
Valtionosuuden korotuksen myöntämisen ehtona on, että kunta on hyväksynyt suunnitelman taloutensa tasapainottamiseksi. Korotus on tarkoitettu osaksi kunnan muita talouden tervehdyttämistoimia, joihin kunnan on syytä varautua korotuksesta riippumatta. Korotus ei saa aiheuttaa vastaavan suuruista lisäystä kunnan omassa päätäntävallassa oleviin menoihin. Korotukset maksetaan kunnille tämän vuoden loppuun mennessä.
Nousiaisissa 12.12.2024