Nousiaisten kunnalle valtion hankeavustuksia kolmeen eri hankkeeseen


Nousiaisten kunta on saanut valtiolta hankeavustuksia kolmeen eri hankkeeseen. Kunta sai opetus- ja kulttuuriministeriöltä 98 400 euroa avustusta kuntien välisen yhteistyön vahvistamiseen perusopetuksen järjestämisessä. Hanke on yhteinen Maskun ja Mynämäen kanssa. Mynämäki toimii hankkeen isäntäkuntana. Rahoituksella pyritään vahvistamaan rakenteellista yhteistyötä perusopetuksen järjestämisessä kuntien kesken.

Lupa- ja valvontavirasto on myöntänyt kunnalle 15 500 euroa Suomi liikkeelle-ohjelman Liikkuva koulu ja Move! -kehittämisavustusta. Hankkeen nimenä on ”Liikkuva arki – hyvinvointia koulupäiviin”. Hankkeessa yksi kunnan opettajista opastaa ja kannustaa muita perusopetuksen opettajia liikkuvampaan arkeen koulupäivän aikana.

Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt kunnalle 20 000 euroa erityisavustusta pakolaisten kuntiin ohjaamisen tukemiseksi. Hanke on yhteinen Maskun ja Mynämäen kanssa. Nousiainen toimii hankkeen isäntäkuntana. Hankkeessa on tarkoitus tukea kunnassa olevien maahanmuuttajien kotoutumista, osallisuutta ja työllistymistä. Hanke on jatkoa aiemmin saatuun erityisavustukseen.

 

Lisätietoja hankkeista antaa sivistysjohtaja Pasi Isokangas, 044 4355 300