Nousiaisten kunnan teknisenä johtajana aloittava Vesa Skog esittäytyy


Tervehdys!

Aloitin Nousiaisten kunnan teknisenä asiantuntijana maaliskuun alussa, ja siirryn vs. teknisen johtajan virkaan toukokuussa Rauvolan Jarmon jäädessä silloin lomien kautta eläkkeelle.

Nousiainen on tullut tutuksi hieman jopa verenperinnön kautta. ”Jo muinaiset roomalaiset” jne. toteutuu kohdallani siinä, että isoisoäitini, Alitalon mamma oli nousiaislainen. Itse olen lähtöisin Raisiosta ja asun nykyään vaimoni kanssa Lemussa. Aiemmin asuin kivenheiton päässä Maskussa, ja Nousiaisissa tuli käytyä jo silloin kaupassa.

Kouluni olen käynyt Raisiossa, Turussa ja Tampereella. Valmistuin ensin Turun teknillisestä oppilaitoksesta rakennusinsinööriksi ja sitten Tampereen teknillisestä yliopistosta diplomi-insinööriksi. Näin hiukan yli viisikymppisenä olen ehtinyt tehdä jo pitkän työuran. Olen tehnyt rakennesuunnittelua mm. kerrostaloihin, julkisivurakenteiden kuntotutkimuksia sekä kuntoarviointeja kouluihin ja asuinkiinteistöihin. Viimeiset lähes 15 vuotta työskentelin TVT Asunnoissa, Turun kaupungin vuokrataloyhtiössä kiinteistöpuolen rakennuttamispäällikkönä. Vastasin työssäni kiinteistökannasta, joka käsitti noin 11 000 vuokra-asuntoa.

Minut löytää usein hyötyliikunnan parista. Musiikki on minulle tärkeää: välillä soi moottori- ja raivaussaha, välillä sähkökitara, jonka soittamisen opiskelu on vielä alkeistasolla. Myös lapiotyöt maistuvat hyvin.

Olen jo ehtinyt tavata paikallisia ja koen ihmiset täällä todella mukaviksi. Nousiainen on mahdollisuuksien kunta, se sijaitsee lähellä Turkua mutta sillä on samalla oma vahva identiteetti. Vahvuutena on myös, että kunnassa hommat sujuvat luonnikkaasti.

Erityisesti minua ilahduttaa, että Nousiaisissa on tehty paljon uudishankkeita ja lisää on tulossa. Tämä onkin hyvä suuntaus! Kunnassa on runsaasti myös vanhoja kiinteistöjä, jotka luonnollisesti merkitsevät monenlaista tekemistä nyt ja jatkossa. Pöhinää riittää kaavoituksessa ja infran rakentamisessa, koska kiinnostusta uusia tontteja kohtaan on kovasti.

Minuun voi ottaa matalalla kynnyksellä yhteyttä kaikissa teknisen osaston asioissa. Mihin en heti osaa vastata, niin lupaan kyllä selvitellä ja palata asiaan mahdollisimman pian. Teknisen johtajan viran lisäksi toimin myös Nousiaisten Vesi Oy:n toimitusjohtajana toukokuusta alkaen.

Tehtäväkenttää siis riittää, mutta samalla myös intoa kääriä hihat ylös ja ryhtyä hommiin. Olenkin jo aloittanut perehtymisen kiinteistö- ja vesiasioihin hyvien kollegojeni avulla. Teknisellä osastolla on erinomainen kokoonpano, osaamista riittää moneen lähtöön ja yhteistyökyky on huippuluokkaa.

Rakentavin terveisin, Vesa Skog, vesa.skog@nousiainen.fi