Nousiaisten päivät onnistuivat loistavasti!
Nousiaisten päivät 16.8-18.8.2024 onnistuivat jälleen kerran upeasti! Perjantain urheilukilpailuihin osallistui yhteensä 112 henkilöä. Onnittelut sekä Frisbeegolfin että maastopyöräilyn eri sarjojen voittajille!
Markkinapäivän sää suosi niin näytteilleasettajia kuin kävijöitäkin ja molempia olikin tänä vuonna paikalla ennätysmäärä. Näytteilleasettajia oli noin 80 ja kävijöitä arvioiden mukaan 1800–1900.
Vuoden Henriikaksi valittiin yleisöäänestyksessä Sirkka-Liisa Lattu, jota kiiteltiin pyyteettömästä ja väsymättömästä vapaaehtoistyöskentelystä. Kiitos Sirkka-Liisalle ja onnittelut valinnasta Henriikaksi!
Kiitosta on saatu ammattimaisista järjestelyistä sekä monipuolisesta ohjelmasta. Erityisesti muumit saivat lapsikävijät tempautumaan tanssin pyörteisiin. Ammattimaisempaa tanssia päästiin näkemään JK Movementin esityksissä. Päättäjäpaneelissa kuultiin eri puolueiden näkemyksiä kunnan tilasta ja tulevaisuudesta kehittämisehdotuksineen. Tilaisuuden juonsi Heikki ”Hessu” Hilander ja musiikista vastasi Puhallinorkesteri Nousteprassi. Kiitos ihan kaikille esiintyjille, vierailijoille, yhdistyksille ja näytteilleasettajille sekä ovet avoinna pitäneille yrityksille!
Kiitos myös seurakunnalle sunnuntain ohjelmasta. Te kaikki toitte oman panoksenne tapahtumiin! Ensi vuonna järjestämme taas hienon tilaisuuden.
Markkinatoimikunnan puolesta Jouni Kangasniemi, Satu Anttila ja Leena Lemola