Osallistuva budjetointi mahdollisti uusien penkkien ja roskisten hankinnan Nousiaisiin


Osallistuva budjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Nousiaisissa tähän tarkoitukseen varattiin 10 000 euroa vuonna 2024.

Kuntalaisilta tuli runsaasti hyviä ehdotuksia budjetin käyttökohteiksi. Kunnanhallitus teki päätöksen lopullisista käyttökohteista eniten ääniä saaneiden kohteiden joukosta. Vuonna 2024 varat osoitettiin uusien levähdyspenkkien (15 kpl) ja roskakorien (10 kpl) hankkimiseen kunnan alueelle.

Kalusteista osa on jo sijoitettu kevyenliikenteen väylien varrelle ja loput tullaan sijoittamaan paikoilleen eri kohteisiin kevään 2025 aikana. Penkit ovat paikallisen yrityksen, Finn-Anssi Ky:n tuotantoa ja roskikset Lem-Kem Oy:lta.