Talouden tasapainottamisohjelman laadintaa koskevaa aineistoa ennalta tutustuttavaksi ja esitys yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämisestä
Talouden tasapainottamisohjelman laadintaa koskevaa aineistoa ennalta tutustuttavaksi
Nousiaisten kunnan talouden tasapainottamisohjelman laadintatyö vuosille 2027-2030 on parhaillaan käynnissä. Valmistelun etenemisen myötä kuntalaisille ja sidosryhmille välitetään ennalta tiedoksi ja tutustuttavaksi talouden tilannekuvaa sekä palveluverkkoselvitystä koskevat luonnokset. Aineistot kuvaavat esimerkiksi kunnan alustavan sopeutustarpeen (ns. painelaskelman) eri skenaarioissa ja paljonko kunta käyttää euroa per asukas rahaa eri toimintoihin ja palvelujen järjestämiseen. Palveluverkkoselvityksessä kuvataan lasten lukumäärän vähentymisen vaikutuksia esimerkiksi varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja lukiokoulutukseen. Nousiaisten kunnan lukuja verrataan aineistossa koko maan keskiarvoon ja valittuihin verrokkikuntiin. Verrokkikunnat ovat valikoituneet asukasluvun ja sijainnin perusteella.
Esitetyt aineistot tulevat täydentymään. Sopeutusteemoista ja toimenpiteistä julkaistaan erillinen aineisto ennalta tutustuttavaksi. Kun aineistot ovat valmistuneet, niin seuraavana vaiheena toteutetaan kuntalaisille, henkilöstölle ja sidosryhmille suunnatut kyselyt. Aineistot toimivat kyselyjen pohjamateriaalina. Valmistelua koskeva aineisto löytyy kootusti ja päivitettynä verkkosivuilta.
Linkki aikaisempaan tiedotteeseen: Nousiaisten kunnan talouden tasapainottamisohjelman 2027-2030 laadintatyö on käynnistynyt ja tilinpäätösennuste 2025 | Nousiainen
Esitys yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämisestä
Nousiaisten kunnanhallitukselle tullaan esittämään yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämistä 30.3.2026 kokouksessa. Yhteistoimintaneuvotteluissa on tarkoitus alustavasti neuvotella henkilöstöryhmien sisäisistä irtisanomisjärjestyksistä, mikäli palveluverkkoon, palvelujen järjestämistapaan, toimipisteisiin tai rakenteisiin tehdään pysyviä muutoksia, jotka johtavat irtisanomisiin. Neuvoteltavat asiat henkilöstövaikutuksineen tarkentuvat työn edetessä. Henkilöstön määrää koskevat muutokset on tarkoitus toteuttaa ensisijaisesti eläköitymisten kautta, joka vähentää todellisten irtisanomisten lukumäärää. Luultavasti yksittäisiä henkilöstöryhmiä tullaan rajaamaan yhteistoimintaneuvottelujen ulkopuolelle. Yhteistoimintaneuvottelut käynnistyvät työnantajan kirjallisen neuvotteluesityksen toimittamisella ja neuvotteluja käydään vähintään 14 päivää.
Lisätietoja asiasta antaa kunnanjohtaja Teemu Heinonen, p. 044 4355 555, teemu.heinonen@nousiainen.fi.
Nousiaisissa 18.3.2026