Vauvarahaa maksetaan 1.1.2023 alkaen


Nousiaisten kunta on päättänyt maksaa 1.1.2023 alkaen vauvarahaa kuntalaisille 200 euroa/ syntynyt vauva. Kunnanvaltuuston päätös löytyy täältä.

Vauvaraha maksetaan kolme kertaa vuodessa. Maksupäivät ovat kuun viimeinen päivä huhti-, elo- ja joulukuussa. Ensimmäinen vauvaraha alkuvuodesta ja kesällä 2023 syntyneille maksetaan poikkeuksellisesti 15.9.2023.

Vauvarahan maksaminen on tehty huoltajille mahdollisimman helpoksi. Huoltajan ei tarvitse tehdä erillistä hakemusta, vaan kunta huolehtii yhteydenotosta. Vauvan huoltaja saa kotiin kirjeen, jossa pyydetään toimittamaan kunnalle verokortti sekä tilinumero maksua varten. Kunnan toimittamassa kirjeessä on lisäksi vauvalle Nousiaisten seurakunnan käsityökerho Ketjusilmukan kutomat Nousiaisten kunnan nimikkosukat. Kun kunta on saanut verokortin ja tilinumeron, maksetaan vauvaraha annetulle tilille seuraavana maksupäivänä.

Huomaattehan, että vauvaraha on saajalleen veronalaista tuloa ja siitä peritään vero verokortin perusteella. Mikäli huoltaja ei toimita tilinumeron yhteydessä verokorttia, peritään ennakonpidätys 60 % mukaisena.

Maksun jälkeen kunta huolehtii asiamukaisista tulorekisteri-ilmoituksista.

Lisätietoja: hallintojohtaja Petra Einiö 044 4355 500/ petra.einio@nousiainen.fi tai toimistosihteeri Viviana Palmroth p. 044 4355 502/ viviana.palmroth@nousiainen.fi