Rästäsmäen alueen saneerauksen II-vaihe on alkamassa

Rästäsmäen alueen kadun ja vesihuollon saneeraus on alkamassa. Urakka-alue käsittää Rästäsmäentien välillä Hirvitie – Pajutie, Susitien sekä Pajutien. Alustavan aikataulun mukaan työt on tarkoitus aloittaa toukokuun puolivälissä ja urakan on tarkoitus olla valmis elokuun 2024 loppuun mennessä. Urakasta tiedotetaan lisää aikataulun…

Kunta ja Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry sopimukseen kunnan kiinteistöjen ja maiden käytöstä palokuntanuorisoleirillä 28.6.- 5.7.2024

Nousiaisten kunnanhallitus päätti kokouksessaan 25.3.2024 § 61 hyväksyä sopimuksen Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n kanssa, jolla sovitaan kootusti kunnan kiinteistöjen ja maiden käytöstä palokuntanuorisoleirillä 28.6. -5.7.2024. Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto järjestää Nousiaisissa kesä-heinäkuussa 2024 viikon kestävän palokuntanuorisoleirin, joka kokoaa noin 800–1000 osallistujaa.…

Suruliputus Vantaan kouluampumisen johdosta keskiviikkona 3.4.2024 – tukea kriisiin on tarjolla

Vantaalla tiistaiaamuna 2.4.2024 tapahtunut kouluampuminen järkyttää kaikkialla Suomessa. Nousiaisten kunta osallistuu keskiviikkona 3.4.2024 valtakunnalliseen suruliputuksen, jolla kunnioitetaan ja muistetaan kouluampumisen uhreja. Tapahtumat voivat aiheuttaa erityistä huolta lapsissa ja nuorissa. Kouluissa keskustellaan tapahtuneesta opettajan johdolla oppilaiden ikätasoisesti. Jos haluat jutella tapahtuneesta…

Vuonna 2024 Nousiaisten lukioon tuli ennätysmäärä hakijoita

Vuoden 2024 yhteishaussa Nousiaisten lukioon tuli ennätysmäärä hakijoita. Hakuajan päättymispäivään mennessä Nousiaisten lukion oli valinnoissaan ensisijaisena hakukohteenaan valinnut 100 hakijaa ja yhtenä mahdollisena vaihtoehtona yhteensä 205 hakijaa. Aiempina vuosina Nousiaisten lukion ensisijaiseksi hakutoiveekseen valinneita hakijoita on ollut vuosittain noin 70.…

Fatiojantien hulevesilinjan saneeraus on alkanut

Työt alkoivat maanantaina 18.3. ja töiden arvioitu kesto on noin kuukausi. Työt pyritään toteuttamaan siten, että yhdensuuntainen kulku Fatiojantiellä säilyy koko urakan ajan. Pahoittelemme työstä aiheutuvaa haittaa. Lisätietoja antaa toimistoinsinööri Katri Hujala, p. 044 4355 404, katri.hujala@nousiainen.fi

Osallistuva budjetointi on edennyt käyttökohdesuosikin valintaäänestykseen: äänestysaika on 18.3.-7.4.2024

Nousiaisten kunta on talousarviossaan varannut vuodelle 2024 osallistuvaa budjetointia (OSBU) varten 10 000 euroa. Kuntalaisille avoin ehdotusaika määrärahan käyttökohteiksi oli 30.1.-25.2.2024. Tänä aikana saatiin yhteensä 47 ehdotusta käyttökohteiksi. Lämmin kiitos kaikille ehdotuksensa antaneille! Ehdotusvaiheen jälkeen kaikki osallistuvan budjetoinnin kriteereihin sopineet ja toteuttamiskelpoiset ehdotukset…

Kaavoituskatsaus 2024 on julkaistu – lue lisää ajankohtaisista kaavahankkeista

Nousiaisten kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 11.3.2024 § 52 Nousiaisten kunnan kaavoituskatsauksen 2024 ja kaavoitusohjelman 2024-2029. Kaavoituskatsaus on kunnanhallituksen vuosittain vahvistama asiakirja, jossa selostetaan kunnassa voimassa oleva kaavatilanne sekä ajankohtaiset kaava-asiat ja muut maankäytön suunnitelmat.  Kaavoituskatsauksessa on kuvattuna myös kaavoitusprosessin vaiheet ja…

Nousiaisten kunta käynnistää henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut

Nousiaisten kunnanhallitus päätti kokouksessaan 11.3.2024 § 50 käynnistää taloudellisin ja tuotannollisin perustein työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain (449/2007) mukaiset, koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut talouden tasapainottamiseen tarvittavien toimenpiteiden toteuttamiseksi. Neuvotteluissa käsitellään em. lain 4 §:n 1…

Nuorten kesätyötuki haettavana kesäksi 2024

Nousiaisten kunta myöntää kesätyötukea maaseutuyrityksille, yrityksille ja yhdistyksille nousiaislaisen (kotipaikka Nousiainen) 2010-2004 syntyneen nuoren palkkaamiseksi kesällä 2024. Kesätyötukea voi saada myös nuori, joka työllistää itsensä 4H-yrittäjänä kesän ajaksi. Lue lisää Nousiaisten kunnan kesätyötuki 2024 ja hae tukea 31.5. mennessä sähköisellä…