Rakennushankkeen osapuolet ja vastuut
Rakentamishankkeen lupa- ja valvontaprosessin osapuolia ovat rakennusvalvontaviranomaisen lisäksi rakentamishankkeeseen ryhtyvä, pääsuunnittelija, rakennussuunnittelija, erityissuunnittelijat, vastaava työnjohtaja sekä erityisalojen työnjohtajat.
Rakentamishankkeeseen ryhtyvän on ilmoitettava rakentamislupahakemuksen yhteydessä kirjallisesti rakennusvalvontaan hankkeen pääsuunnittelija ja rakennussuunnittelija. Muut suunnittelijat ilmoitetaan useimmiten luvan myöntämisen jälkeen, ennen kyseisen suunnittelualan suunnitelmien toimittamista. Vaativissa hankkeissa rakennusvalvonta voi kuitenkin edellyttää kaikkien suunnittelijoiden ilmoittamista jo luvan hakemisen yhteydessä.
Vastaava työnjohtaja tulee ilmoittaa rakennusvalvontaan ennen rakennustöiden aloittamista. Erityisalojen työnjohtajat tulee ilmoittaa ennen kyseisen erityisalan rakennustöiden alkamista.
Kaikki rakennushankkeen osapuolet tulee nimetä Lupapisteeseen ja heille tulee lähettää kutsu hakemukseen. Mikäli suunnittelijat tai työnjohtajat vaihtuvat kesken hankkeen, on rakentamishankkeeseen ryhtyvän ilmoitettava siitä kirjallisesti rakennusvalvontaan.
Rakentamishankkeeseen ryhtyvä
Rakentamishankkeeseen ryhtyvänä toimii kiinteistön omistaja tai haltija. Rakentamishankkeeseen ryhtyvä voi olla yksityishenkilö, yritys tai yhteisö.
Rakentamishankkeeseen ryhtyvällä on rakentamislain mukaan huolehtimisvelvollisuus, joka edellyttää, että hänen on pidettävä huolta seuraavista asioista:
- rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä myönnetyn luvan mukaisesti
- rakentamishankkeeseen ryhtyvällä on oltava hankkeen vaativuuden mukaiset edellytykset sen toteuttamiseen
- rakentamishankkeessa on kelpoisuusvaatimukset täyttävät suunnittelijat ja että muillakin rakentamishankkeessa toimivilla on heidän tehtäviensä vaativuuden edellyttämä asiantuntemus ja ammattitaito
Pääsuunnittelija
Rakentamislupaa edellyttävässä rakentamishankkeessa on oltava pääsuunnittelija. Pääsuunnittelijan on huolehdittava suunnittelun kokonaisuudesta ja laadusta sekä siitä, että rakennussuunnitelma ja erityissuunnitelmat muodostavat kokonaisuuden siten, että rakentamista koskevat säännökset ja määräykset sekä hyvän rakennustavan vaatimukset täyttyvät. Pääsuunnittelija voi avustaa rakentamishankkeeseen ryhtyvää rakennus- ja erityissuunnittelijoiden valinnassa. Pääsuunnittelijan on huolehdittava siitä, että rakentamishankkeeseen ryhtyvä saa tiedon huolehtimisvelvollisuutensa kannalta merkityksellisistä suunnittelua koskevista seikoista.
Pääsuunnittelijan on lisäksi huolehdittava yhteistyössä rakennushankkeeseen ryhtyvän kanssa hankkeen laadun ja laajuuden edellyttämällä tavalla:
- hankkeen aikataulusta ja suunnitteluajan riittävyydestä
- suunnittelun lähtötietojen kattavuudesta ja ajantasaisuudesta sekä lähtötietojen toimittamisesta muille suunnittelijoille
- suunnitelmien riittävyydestä
- lupa-asiakirjojen ja erityissuunnitelmien ja selvitysten laatimisesta ja toimittamisesta rakennusvalvontaviranomaiselle
- lupapäätöksen jälkeen suunnitelmiin tehtävien muutosten suunnittelun yhteensovittamisesta ja muutosten edellyttämän hyväksynnän tai luvan hakemisesta
- suunnittelijoiden vastuunjaosta ja yhteistyöstä sekä suunnittelun yhteensovittamisen menettelyistä.
Rakennussuunnittelija
Rakentamishankkeessa on oltava yksi tai useampi rakennussuunnitelmista (pääpiirustukset) vastaava rakennussuunnittelija. Rakennussuunnittelijan on huolehdittava siitä, että hänellä on käytössään suunnittelussa tarvittavat lähtötiedot ja että rakennussuunnitelma täyttää rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä hyvän rakennustavan vaatimukset. Rakennussuunnittelijan on päivitettävä rakennuskohteen rakennussuunnitelmat vastaamaan toteutettua rakennuskohdetta vastaavan työnjohtajan ilmoituksen mukaisesti. Lisäksi rakennussuunnittelijan on laadittava rakennuksen käyttö- ja huolto-ohje rakennussuunnitelman sisällön osalta.
Pääsuunnittelija voi toimia usein myös rakennussuunnittelijana. Kuitenkin hankittaessa esimerkiksi talopaketteja, talopakettitoimittajan edustaja toimii ainoastaan rakennussuunnittelijana. Näihin hankkeisiin on siis hankittava erikseen vielä pääsuunnittelija.
Erityissuunnittelijat
Yleisimpiä erityissuunnittelijoita rakennushankkeessa ovat kantavien rakenteiden rakennesuunnittelija, pohjarakenteiden suunnittelija, kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiden suunnittelija ja ilmanvaihtolaitteiden suunnittelija.
Erityissuunnittelijan on huolehdittava siitä, että hänellä on käytössään suunnittelussa tarvittavat lähtötiedot, ja että erityissuunnitelma täyttää rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä hyvän rakennustavan vaatimukset. Erityissuunnittelijan on päivitettävä rakennuskohteen erityissuunnitelmat vastaamaan toteutettua rakennuskohdetta vastaavan työnjohtajan ilmoituksen mukaisesti. Lisäksi hänen on laadittava rakennuksen käyttö- ja huolto-ohje oman erityisalansa osalta.
Jos erityissuunnitelman laatimiseen on osallistunut useampi kuin yksi erityissuunnittelija, rakentamishankkeeseen ryhtyvän on nimettävä yksi heistä tämän erityisalan kokonaisuudesta vastaavaksi erityissuunnittelijaksi. Vastaavan erityissuunnittelijan on huolehdittava, että erillistehtävinä laaditut suunnitelman osat muodostavat keskenään toimivan kokonaisuuden.
Vastaava työnjohtaja
Rakentamislupaa edellyttävässä rakennustyössä on oltava rakennustyötä johtava vastaava työnjohtaja.
Vastaavan työnjohtajan on huolehdittava rakennustyön kokonaisuudesta ja laadusta sekä siitä, että rakennustyö tehdään rakentamisluvan, suunnitelmien, rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä hyvän rakennustavan mukaisesti. Vastaavan työnjohtajan on myös huolehdittava, että rakennustyön aloittamisesta ilmoitetaan rakennusvalvontaviranomaiselle ja että rakennustyön tarkastusasiakirja pidetään rakennustyömaalla ajan tasalla.
Vastaavan työnjohtajan on lisäksi huolehdittava hankkeen laadun ja laajuuden edellyttämällä tavalla, että:
- viranomaiskatselmukset pyydetään riittävän ajoissa ja tarkastukset ja toimenpiteet tehdään asianmukaisissa työvaiheissa
- rakennustyömaalla ovat käytettävissä hyväksytyt pääpiirustukset, tarvittavat erityissuunnitelmat, rakennustyön tarkastusasiakirja ja muut asiakirjat
- tarvittavat selvitykset rakennushankkeen riskillisistä vaiheista ja haitallisista vaikutuksista ovat tehdyt
- ennen rakennustyön aloittamista ja sen aikana ryhdytään tarpeellisiin toimenpiteisiin rakennustyön riskien ja haittojen välttämiseksi
- rakennustyön aikana ryhdytään tarpeellisiin toimenpiteisiin havaittujen puutteiden tai virheiden johdosta
- rakennustyössä on rakennustyön vaativuuden edellyttämä eritysalan työnjohtaja, joka hoitaa hänelle säädetyt tehtävänsä
Erityisalojen työnjohtajat
Yleisimmät erityisalan työnjohtajat ovat kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston rakentamisesta vastaava työnjohtaja (KVV-työnjohtaja) sekä ilmanvaihtolaitteiston rakentamisesta vastaava työnjohtaja (IV-työnjohtaja). Rakentamislupaa edellyttävässä rakennustyössä on vastaavan työnjohtajan lisäksi oltava nämä rakentamisesta vastaavat työnjohtajat, jos laitteistojen rakentamisen vaativuus sitä edellyttää.
Jos rakentamislupaa edellyttävä rakennustyö tai osa siitä on vaativa, rakennusvalvontaviranomainen voi rakentamisluvassa, aloituskokouksessa tai erityisestä syystä rakennustyön aikana määrätä, että rakennustyössä on oltava myös muiden erityisalojen työnjohtajia.
Erityisalan työnjohtajan on huolehdittava siitä, että kyseisen erityisalan rakennustyö tehdään rakentamisluvan, suunnitelmien, rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä hyvän rakennustavan mukaisesti.
Suunnittelijoiden ja työnjohtajien hyväksyminen
Rakennushankkeessa toimivien suunnittelijoiden ja työnjohtajien kelpoisuusvaatimuksista on säädetty rakentamislain 83 § ja 87 §.
Rakennusvalvonta tarkastaa, että sille ilmoitetuilla suunnittelijoilla ja työnjohtajilla on todistuksella osoitettu pätevyys kyseiseen tavanomaiseen, vaativaan, erittäin vaativaan tai poikkeuksellisen vaativaan tehtävään. Vuonna 2025 voimaan tulleen rakentamislain myötä, rakennushankkeessa toimivien suunnittelijoiden ja työnjohtajien tulee hankkia tutkintonsa ja kokemuksensa perusteella pätevyystodistus erilliseltä ympäristöministeriön valtuuttamalta toimielimeltä. Pätevyystodistus vaaditaan kaikilla muilla vaativuustasoilla paitsi vähäisellä.
Rakennusvalvontaan ei siis toimiteta enää tutkinto- tai työtodistuksia, vaan jatkossa rakennusvalvonta toteaa ainoastaan pätevyystodistuksen olemassaolon. Aikaisemmin 1.1.2020–31.12.2024 välillä hyväksytyt pätevyydet ovat kuitenkin voimassa vielä 1.1.2027 saakka.