Avustukset ja stipendit

STIPENDIEN JAKOPERUSTEET (Sivistyslautakunta 19.11.2013, 155§)

1. Stipendit myöntää sivistyslautakunta näiden sääntöjen perusteella talousarvioon varatuista määrärahoista.
2. Stipendillä voidaan palkita urheilija (kotikunta suoritushetkellä Nousiainen), joka menestyy SM-tai sitä arvokkaammissa kilpailuissa niissä vakiintuneissa urheilumuodoissa, joita hoitaa valtakunnallinen keskusjärjestö.
3. Perusstipendin arvo on 170€. Perusstipendin myöntäminen edellyttää vähintään SM-tason kilpailun mitalisijaa (1.-3.). Stipendin arvo voi muuttua pienemmäksi, mikäli oikeutettuja stipendin saajia on niin monta, että talousarviossa tarkoitukseen varatut määrärahat eivät riitä.
4. Henkilölle voidaan myös esittää annettavaksi stipendi hänen panostuksestaan vapaa-aikatoimen saralla. Esityksen voivat antaa esim. valmentaja, vanhemmat tai joukkuetoverit. Stipendeihin varatut määrärahat käytetään kuitenkin ensisijaisesti kohdan kaksi (2.) tarkoituksen mukaisesti. Mikäli määrärahat mahdollistavat, voidaan tukea myös muita vähemmän ansioituneita urheilijoita, aktiivisia ohjaajia tai yhdistystoimijoita.
5. Stipendejä myönnetään pelkästään lautakunnalle osoitettujen kirjallisten hakemusten perusteella. Samalle henkilölle myönnetään urheilumenestyksen perusteella vuoden aikana vain yksi stipendi.
Stipendien hakuaika on vuosittain 1.9.-31.12.

VAPAA-AIKATOIMEN UUDET AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET
(Sivistyslautakunta 9.12.2014, 170§)

1. Vapaa-aikatoimen vuosiavustusten hakuaika on vuosittain 1.-31.maaliskuuta
2. Avustukset ovat suunnattuja rekisteröidyille yhdistyksille, joiden kotipaikka on Nousiainen.
3.Avustuksen laskukaavassa avustukseen varattu rahasumma jaetaan avustusta hekeneiden yhdistysten yhteenlasketulla jäsenmäärällä, josta saadaan myönnettävä avustussumma per jäsen. Yhdistyksen jäsenmäärä (jäsenmäärä 1.3.kuluvaa vuotta) kerrotaan saadulla avustussummalla per jäsen, josta saadaan suoraan yhdistykselle myönnettävä avustussumma.
4. Urheiluseurojen avustukseen ovat oikeutettuja yhdistykset joiden päätoimiala on liikunta. Nuorisoyhdistysten avustukset ovat suunnattuja yhdistyksille, joiden toimialana on nuorisotyö.
Yhdistys ei voi hakea samanaikaisesti sekä liikunta- että nuorisotyön avustusta.

Nuorisojärjestöjen  Vuoden 2024 vuosiavustushakemukset toimitetaan 31.3. mennessä osoitteeseen Nousiaisten kunta / kasvatus- ja sivistyslautakunta, Moisiontie 19, 21270 NOUSIAINEN.
Hakemuslomakkeen löydät tämän sivun liitteet-osiosta.
Hakemuksen voi myös lähettää osoitteeseen nousiaisten.kunta@nousiainen.fi

 

Lasten ja nuorten hyvinvointirahasto

Lasten ja nuorten hyvinvointirahasto on perustettu vuonna 2020 kuntaan perinnön kautta saadun omaisuuden käyttämiseksi ja pääoman avulla saatavien varojen ohjaamiseksi nousiaislaisten lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Rahaston tarkoitus on käyttää perinnöllä saatua omaisuutta pitkäjänteisesti ja pitkällä aikavälillä Nousiaisten kunnan lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Hyvinvointirahastolla on oikeus ottaa vastaan lisää lahjoituksia ja kartuttaa omaisuuttaan muillakin lain sallimilla tavoilla. Kehittämisrahastolle on mahdollista osoittaa lahjoituksia tilinumeroon: FI18 5295 0010 0000 19. Maksun viitteeksi: lahjoitus lasten ja nuorten hyvinvointirahastoon.

Rahaston varoja käytettäessä ja rahoituskohteita valittaessa kunnioitetaan perinnöllä saatujen varojen määrettä siitä, että varat ohjautuvat sääntöjen mukaisesti mahdollisimman suoraviivaisesti ja tehokkaasti nousiaislaisten lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Hyvinvointirahaston asioita valvoo ja sitä edustaa Nousiaisten kunnan valtuustokauden ajaksi kerrallaan valittava työryhmä, johon kuuluvat seuraavat edustajat: sivistysjohtaja, vapaa-aikatoimen päällikkö, nuorisotyön koordinaattori, kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja, nuorisovaltuuston edustaja, tekninen johtaja, kasvatus- ja sivistyslautakunnan puheenjohtaja. Työryhmän puheenjohtajana toimii sivistysjohtaja ja sihteerinä nuorisotyön koordinaattori. Lisätietoja asiasta antaa sivistysjohtaja Pasi Isokangas, puh. 044 435 5300, pasi.isokangas@nousiainen.fi.

Lasten ja nuorten hyvinvointirahasto ottaa vastaan ideoita rahaston varojen käyttöön liittyen. Voit toimittaa vapaamuotoisen ehdotuksesi osoitteeseen: nousiaisten.kunta@nousiainen.fi. Saapuneet ehdotukset ohjataan työryhmän käsiteltäväksi.

 

Valpperin kehittämisrahasto

Valpperin kehittämisrahasto on perustettu vuonna 2018 Nousiaisten kunnan Valpperin kylän asukkaan testamentin kautta saadun arvokkaan omaisuuden käyttämiseksi ja pääoman avulla saatavien varojen ohjaamiseksi lahjoittajan tarkoittamalla tavalla Valpperin kyläalueen ja Valpperin koulun hyväksi.

Rahaston tarkoitus on käyttää testamentilla saatua omaisuutta testamentin ehtojen mukaisesti pitkäjänteisesti ja pitkällä aikavälillä Nousiaisten kunnan Valpperin kylän hyväksi, kuten Valpperin koulun säilyttämiseksi, tonttimaan muodostamiseksi, stipendeiksi Valpperin koulun oppilaille heidän olosuhteensa huomioon ottaen sekä annettavaksi Valpperin kyläyhdistykselle ja Valpperin koulun vanhempainyhdistykselle hankkeisiin, jotka kehittävät ja säilyttävät Nousiaisten kunnan Valpperin kylää.

Kehittämisrahastolla on oikeus ottaa vastaan lisää lahjoituksia ja kartuttaa omaisuuttaan muillakin lain sallimilla tavoilla. Kehittämisrahastolle on mahdollista osoittaa lahjoituksia tilinumeroon: FI18 5295 0010 0000 19. Maksun viitteeksi: lahjoitus Valpperin kehittämisrahastoon

Rahaston varoja käytettäessä ja rahoituskohteita valittaessa kunnioitetaan testamentin velvoittavaa määrettä siitä, että varat ohjautuvat sääntöjen mukaisesti mahdollisimman suoraviivaisesti ja tehokkaasti Valpperin kylän ja koulun hyväksi ja säilyttämiseksi.

Kehittämisrahaston asioita valvoo ja sitä edustaa Nousiaisten kunnan valtuustokauden ajaksi kerrallaan valittava työryhmä. Kunnan edustajina työryhmässä toimivat tekninen johtaja sekä kasvatus- ja sivistyslautakunnan puheenjohtaja. Lisätietoja asiasta antaa tekninen johtaja Vesa Skog, puh. 044 435 5400, vesa.skog@nousiainen.fi.

Kehittämisrahaston työryhmä ottaa vastaan ideoita rahaston varojen käyttöön liittyen. Voit toimittaa vapaamuotoisen ehdotuksesi osoitteeseen: nousiaisten.kunta@nousiainen.fi. Saapuneet ehdotukset ohjataan työryhmän käsiteltäväksi.