Juhlatilat, vuokrattavat tilat
Pohojanportissa pystyt halutessasi varamaan itsellesi sekä seurueellesi tilat Pohojanportin viihtyisään takaosaan sekä tilanteen mukaan pystymme myös räätälöimään teille koko ravintolan tilat käyttöön tilaisuuttanne varten.
– Pohojanportin tiloja voidaan käyttää myös mm:ssa lasten juhliin, syntymäpäiville, lakisääteisiin koulutuksiin esim. ammattipätevyys, työturvallisuus tai Ea koulutustilaisuuksiin.
– Varauksiin mahdollista saada lounas lista ruokien lisäksi.
– Palvelu mahdollista myös aukiolo aikojen ulkopuolella.
– Hinta sopimuksen mukaan.
Pohojanportti Oy
Moisiontie 2
21270 Nousiainen
040 3549617 (Ravintola)
www.pohojanportti.fi
Pärkänlinna- kesäjuhlapaikka Vuorenpäässä
Pärkänlinnan juhlatilat sijaitsevat Maskuntien varrella Nousiaisten Vuorenpäässä. Kauniin maalaismaiseman ympäröimä Pärkänlinna sopii hyvin perhejuhlien viettoon, rentoihin kokouksiin tai vaikkapa yritysten ja yhdistyksien virkistyspäivien viettoon. Pärkänlinnan kesäjuhlapaikka koostuu kahdesta rakennuksesta jotka muodostavat suojaisan juhlapiha-alueen. Juhlatiloihin kuuluvat ruokailutila ja tanssitila. Juhlatilassa on istumapaikat 60 hengelle. Juhlapihalla on grillialue sekä runsaasti tilaa puutarhapöytäryhmille. Tarvittaessa sinne voidaan pystyttää myös juhlateltta. Pihapiirissä käytettävissä on tallin upea ylistila, jossa bändille lavatila, kaiuttimet ja mikrofonit sekä tanssijoille iso tanssilattia.
Pärkänlinnaan on helppoa saapua linja-autolla tai omalla autolla. Bussipysäkki on ihan vieressä ja paikoitustilaa on riittävästi. Pärkänlinnasta voi varata tilojen lisäksi astiat, pöytäliinat ja siivoukset.
Tiedustelut:
+358 40 7548384/ Kaisa
kaisa.vuorenpaa@parkanlinna.fi
www.parkanlinna.fi
Seurantalo Kalliopohja sijaitsee Nousiaisten Koljolassa, Valpperin- ja Vahdontien risteyksessä. Kalliopohjalla voi järjestää monenlaisia juhlia, kuten häitä, syntymäpäiviä, lastenjuhlia ja konsertteja. Siellä voi myös pitää tanssikursseja, kokouksia ja koulutuksia.
Lisätiedot:
Osoite: Hääveläntie 9, 21270 Nousiainen
Mervi: p. 040 559 3524
Kalenterista näet jo tehdyt varaukset: http://goo.gl/Y3Mtz
Osoite Repolantie 203, Nousiainen
Majatoimikunnan puheenjohtaja Seppo Kirkkomäki, puhelin 040-824 5922.
https://nousiaistensusi.seura.info/suden-maja/

Villa Pähkinämäki, juhla-ja kokoustila
Juhlatilassa voi viettää esimerkiksi häät, syntymäpäivät tai sukujuhlat. Yrityksille tarjolla kokoukset, seminaarit ja tyky-päivät. Tilassa on istumapaikat noin 130 hengelle.
Tiedustelut: +358 44 279 1234
info@villapahkinamaki.fi
www.villapahkinamaki.fi
Nousiaisten Vanha Asema – Tunnelmallinen juhlatila elämäsi tärkeisiin hetkiin
Tarjolla monipuoliset tilat hääjuhliin, muihin perhejuhliin, yksityistilaisuuksiin ja kokouskäyttöön. Käytössä Aseman juhlatila, hyvin varusteltu keittiö, viihtyisä pihamiljöö sekä lämpimään aikaan pihassa sijaitseva tanssimakasiini. Aseman tilat soveltuvat max. 80-100 hengen tilaisuuksiin. Vanha Asema on käytössä ympäri vuoden.
Lisätiedot: www.vanha-asema.info
Varaukset ja tiedustelut:
Aliskulman kyläyhdistys ry
044-9738697
varaukset@vanha-asema.info
Savojärven Rantapiha on Nousiaisten kunnan omistama ja Saksalan pienviljelijäyhdistyksen ylläpitämä virkistysalue Nousiaisten aivan pohjoisimmassa kolkassa, Kurjenrahkan kansallispuiston rajalla ja Savojärven rannalla. Rantapihalla on punainen rintamamiestalo, jota kesäaikaan vuokrataan luontoliikkujille tai muille tarvitseville. Talon edessä on suuri piha ja liiteri, jossa mahtuu kokoontumaan isompikin porukka. Talon yläkerrassa on yöpymismahdollisuus kahdeksalle ihmiselle, alakerrassa on ruokasali ja tupa, jossa tarvittavat kodinkoneet ja ruokailuastiat. Rantasauna on kesäaikaan auki päivittäin klo 11.00-20.00 ja muina aikoina saunan voi vuokrata yksityiskäyttöön iltakymmeneen asti. Kurjenrahkan KP:n ja Kuhankuonon retkeilyreitistön polut risteävät Rantapihalla tarjoten oivalliset patikointimahdollisuudet. Myös soutuvenettä ja kanoottia voi vuokrata. Viikonloppuisin kulkijoita palvelee myös Rantapihan kioski.
Lisätiedot:
Mika Lehto
0500 935 960
mika.lehto1@kolumbus.fi
#visitnousiainen