Henrikin yhtenäiskoulun arkea ja juhlaa

Toukokuu 2025

Kevätjuhla 31.5.

oppislaskunnan hallituksen puheenjohtajan puhe:

Hyvä kevätjuhlaväki, oppilaat, opettajat, vanhemmat sekä etenkin ysiluokkalaiset;  Yläaste.

Tämä on siitä erikoista ja hämmentävääkin aikaa, että suurin osa meistä menee yläasteelle yhtenä ihmisenä, mutta yhtäkkiä ohi onkin hujahtanut kolme vuotta ja yläasteen ovista viimeisen kerran käveltyään ei voi sanoa olevansa enää sama ihminen. Tähän luonnollinen syy on tietenkin teini-ikä ja itsensä etsiminen, mutta toinen suurta roolia näyttelevä tekijä on seura, jolla itsesi ympäröit. Usein kaveriporukka ehtiikin yläasteella vaihtua muutamaan kertaan. Painotan etenkin vielä yläkoulua syksyllä jatkaville, että muistakaa: seura oikeasti tekee kaltaisekseen.

Seiskaluokan alku oli poikkeuksetta meille yseille tosi hämmentävää; ei oikein tiedetty, miten asiat toimii, keiden kanssa hengata, missä mikäkin luokka on ja miten yläasteella nyt muutenkaan kuuluu käyttäytyä. Lyhyesti sanottuna, oltiin ihan pihalla. Onneksi lopulta löydettiin kaikki omat porukkamme ja koulun tavatkin tuli tutuiksi.

Kasiluokalla sitten tapahtui aika paljon muutoksia: kaveriporukoita hajosi mutta samalla muodostui uusia. Ihmiset sai ehkä jo jotain käsitystä siitä, keitä ne oikeesti on. 8. luokka oli monelle suht raskasta aikaa, ja oli iso muutos siirtyä vanhasta koulusta väistötiloihin.

No, 9. luokkahan on se, mistä aina varoitellaan, kuinka raskasta se on. Onhan siinä joku totuuden siemen: ysiluokalla kuitenkin on valtava vaikutus siihen, minne pääset opiskelemaan peruskoulun jälkeen. Yhteishaku olikin vuoden sana: musta oli ihanaa nähdä, että vaikka muuten tämä ikäluokka ei ollut mitään ”yhtä isoa porukkaa”, yhteishausta stressaaminen rikkoi kaveriporukkojen rajoja ja sai aikaiseksi monta hyvää keskustelua uusien ihmisten ja vanhojen tuttujen kanssa.

Seitsemännen luokan ekalla viikolla kirjoitettiin kirjeet itselle tulevaisuuteen ysin keväällä luettaviksi. Saatiin ne takaisin hetki sitten, ja tässä mun kirjeessä olin kirjoittanut, että mun suurin haave on päästä ratsastuslukioon. En ole kahteen vuoteen nähnytkään yhden yhtä hevosta, hain musiikkilukioon ja hevosten sijaan olen erittäin kiinnostunut politiikasta. Siinä mun mielestä konkretisoituu aika hyvin se, että oikeesti iso muutos on tapahtunut yläasteen aikana.

Yleisesti mieleenpainuvimpia kokemuksia yläasteelta oli kaikki pienet sattumukset ja välikohtaukset, niin kuin isommat ja merkittävämmätkin tapahtumat kuten jokavuotiset itsenäisyyspäivän tanssit. Kyllähän me aina stressattiin kauhean paljon niistä tansseista, mutta ainakin stressattiin yhdessä.

Sataprosenttisella varmuudella voin sanoa, että jokainen meistä on jotenkin kohdellut toisia väärin ja satuttanut, jotkut vähän enemmän kuin muut. Mä ymmärrän, jos yläasteen lopulla fiilis tuntuu vähän katkeralta.

Mutta klisee on kliseitä ihan syystäkin: negatiivisuuden kautta ei yleensä synny mitään kovin hyvää. Sen takia mä toivon että kaikki voitais muistella toisiamme hyvällä.

Tämä on yseille yläkoulun viimeinen päivä. Valtaosaa toisistamme ei tulla enää koskaan näkemään. Vaikka sitä olis yrittänyt estää, uskon että jotain opettajat on onnistuneet meidän kalloihin takomaan. Me kaikki ollaan vaikka sitten tahtomattaankin viisastuttu edes vähän kolmen vuoden aikana: vaikka kaikkien kanssa ei yläasteella oliskaan tullut toimeen, jokaisella meistä oli silti oma merkityksensä jokaisen meistä yläastekokemukselle.

Mulla on tapana miettiä, mitä kaikkea mahdan kertoa mun lapsille aikuisena näyttäessäni niille vanhoja luokkakuvia; mun on pakko sanoa, että kaikista pikku selkkauksista huolimatta voisin ladella teistä jokaisesta jotain positiivista. Teissä kaikissa on sitä vaikka peittäisitte sitä esittämällä jotain muuta.

Kavereiden lisäksi yläastemuistoihin tulee varmasti myös jäämään opettajat. Tän koulun opettajat yhdessä on kyllä aika ihana kokonaisuus. Te kaikki ootte niin erilaisia keskenään, että yhdessä täydennätte toisianne. Jokaisella on selkeä rooli aineenopetuksen ulkopuolellakin. Niinku kuin monta kertaa jollain on ollut ongelmia läppärin kanssa ja on lähetetty samalta istumalta Montoselle? Kuinka monta murhetta Pia on helpottanut ihan vaan olemalla läsnä? Kuinka monta Markuksen kielioppivideota Kati Kuparisen tunneilla on katsottu?

Jokainen opettaja on ollut tärkeä ja erityisesti haluan kaikkien ysien puolesta kiittää meidän luokanvalvojia Mikkoa, Kaisa Viljasta ja Kuismaa siitä että ootte pitäneet meitä aisoissa ja opettaneet koulun ulkopuolisia elämäntaitoja.

Kun ollaan kavereiden kanssa keskusteltu koulun opettajista, muistoista on noussut pinnalle muutama muukin aikuinen luokanvalvojien lisäksi; Hane, kiitos että oot ollut tasapuolinen kaikille ja tehnyt vielä enemmän kuin sulta on odotettukaan.

Aroheinilä, kiitos että oot ollut niin innostava. Sun oma kiinnostus kaikkeen mitä opetat näkyy niin vahvasti, että tunneilla saat nekin, keitä ei erityisemmin kiinnosta aihe, innostumaan vaikka fysiikasta.

Ja meidän ikioma koulunuorisotyöntekijä Pia; kiitos että olit aina kuuntelemassa meidän murheita.

Vielä lopuksi, kiitos kaikille yseille. En osaa antaa oikotietä onneen, mutta voin sanoa, että tehkää sitä, mistä pidätte ja mikä saa teidät tuntemaan ittenne merkitykselliseksi. Mä todella toivon jokaiselle teistä, jokaiselle, parasta mahdollista tulevaisuutta ja sitä, että ootte aidosti onnellisia, mitä sitten ikinä elämässä teettekään. Kiitos.

Oppilaskunnan pj:n kuva


Oppilaskunnan kevätrieha

Koko koululla oli tänään 26.5. oppilaskunnanpäivä. Päivän aikana meillä oli erilaisia pisteitä. Meidän luokkamme aloitti frisbeen heitosta. Saimme 17 pistettä. Frisbeen jälkeen kävimme katsomassa talent-esityksiä. Ensimmäiseksi oli 2.luokkalaisten Bara bada bastu-esitys ja tanssi. Sen jälkeen tuli 3.luokan esitys. Pihalle oli rakennettu keppihevosrata. Osan mielestä keppihevosella oli vaikea ratsastaa. Sitten rakensimme palapeliä. Kuva näytti hieman kartalta.

Kuvassa palapelin kokoamista

Seuraavaksi menimme grillille hakemaan makkarat ja mehua sekä söimme omia eväitä. Makkara oli hyvin paistettua. Grillipisteen jälkeen meillä oli peli nimeltä Mikado. Siinä meidän piti nostaa keppejä ilman, että muut kepit liikkuivat. Saimme 146 pistettä. Viimeisenä pisteenä meillä oli pressun kääntö. Se oli sekavaa. Luokka keksi hauskan vitsin pressupisteestä: Espressu machiato.

Kuvassa grillipiste

Kuvassa mikado-piste

2A-luokka


Meidän päivä Taitaja 2025 tapahtumassa

Mitä tehtiin:

Otettiin armeija-ajoneuvoista kuvia

Kuvassa puolustusvoimien AMV-360 Maastokuorma-auto miehistöpenkeillä

Nähtiin hassuja olentoja 🙂

kuvassa pingviini

Piirusteltiin Gatorade-centerin piirtopisteessä

Kuvassa piirros

Ja sitten oltiin loppuaika hevosten ja ponien kanssa.

Kuvassa hevonen näyttää kieltä kuvassa poni kahden taluttajan kanssa

8C:n ja 8D:n tytöt

Huhtikuu 2025

Vappu koulussa:

Koulussa yleensä vappuna on vappukioski ja pukukisa. Kioskista aina löytyy jokaiselle jotain oman maun mukaan. Koulussa aina saa ruokalassa ruuan kanssa munkin ja lasillisen simaa. Pukukisassa on reilut tuomarit ja hyvät palkinnot.

4A tytöt

Vapun juhlijoita
4A:n pukukilpailijat

Science ryhmän MyTech-vierailu

Kuvassa esitys ja esittäjä mittalaite-esittely Kuvassa pienoisaurinkokennoauto

Keskiviikkona 16.4. vierailimme Auramarine Oy:sa sekä Turun ammattikorkeakoulussa. Auramarinella pääsimme kuulemaan eri työntekijöiden työstä, koulutuksesta ja laitteista, joiden kanssa he työskentelivät. Pääsimme myös näkemään varasto- sekä työskentelytilat. Turun AMK:ssa pääsimme kuulemaan sen kursseista, opintopisteistä sekä koulutusaloista. Tämän jälkeen pääsimme pienelle kierrokselle ICT-Cityn ja EduCityn labroissa.


Maaliskuu 2025

Viikolla 12 vietimme Henrikin yhtenäiskoulussa rasisminvastaista viikkoa. Torstaina saimme vieraaksemme Punaisen ristin edustajia kertomaan meille rasismista ja miten siihen voi puuttua. Esityksen päätteeksi pidettiin tietokilpailu, jossa parhaimmat palkittiin leffalipuilla sekä kangaskassilla.

Perjantaina taas vietimme kummituntia, jossa 6.-9. luokkalaiset vierailivat alemmilla luokilla ja jonne heidät otettiin ilomielin vastaan. Tunnin aikana pohdittiin, mitä voi sanoa, jos joku on joutunut syrjinän kohteeksi. Lopputunnista teimme KiVa- kyselyn kiusaamisesta ja syrjinnästä omissa luokissa.

Amanda 8A

Rasisminvastainen luento
Kivapuhe-tehtävän tuotos.
#Kivapuhetta

 

Kivatunnin #kivapuhe-tehtävän anto
Kivatunnin #kivapuhe-tehtävän anto

Koulussamme vietettiin demokratiaviikkoa 24.-28.3. Oppilaat saivat itse äänestää kuntavaalien ehdokkaita torstaina 27.3. Kuntavaalien ehdokkaita vieraili myös koulussamme samalla viikolla. Ehdokkailta kysyttiin esimerkiksi Föliin liittymistä sekä kuntaan että kouluihin liittyviä kysymyksiä. Myös oppilaat saivat osallistua joihinkin kysymyksiin värilapuilla.

8D tytöt

Kuvassa kuntavaalipaneelin kuntavaaliehdokkaat.
Kuntavaalipaneelin osallistuneet ehdokkaat
Kuvassa nuorten vaalin äänestyspiste.
Nuorten vaalien äänestyspiste ja vaalitoimitsijoita.